tiistai 12. marraskuuta 2013

Savan salainen kangaspaketti

Facebookin ompeluryhmässämme järjestettiin salainen kangaspaketti"tempaus" jossa ideana oli lähettää noin 10€:n edestä kangasta tms. ompelutarviketta toiselle ompelijalle pitäen silmällä vastaanottajan tyyliä ja aiempia ompeluksia. Itselläni kävi tuuri, salainen ystäväni oli tehnyt salapoliisityönsä kunnialla ja lähetti minulle juurikin niin mieluisen paketin että ei olis enemmän nappiin voinut mennä!


Paketti sisälsi (jänskän kirjeen lisäksi) palan keltaista resoria, mustaa terenauhaa, keltaisen vetskarin, pienen palan mustaa ja keltaista trikoota sekä keltaista tähtitrikoota ja isomman palasen aivan ihanaa harmaa-keltaraidallista trikoota. Tikkareita unohtamatta, nehän olivat erityisesti poikien mieleen. ;)

Matskua siis oli vaikka mihin mutta mitäs näistä sitten tekisi? Raidallisesta trikoosta halusin ehdottomasti paidan jommalle kummalle pojalle mutta ongelmia tuotti sen sävyt. Kangas ei ihan riittäänyt koko paitaan ja kun 4 harmaata ja 5 keltaista trikoota oli tilattuna tämän kaveriksi eikä yksikään mätsännyt meinasin jo repiä hiuksia päästä. Noh, sitten löytyi sentään melko lähelle menevä keltainen kangaskaappia siivotesssa. :D

Halusin ottaa riskin ja leikata toisen hihan väärään langansuuntaan, (oikeaan langansuuntaan kangas ei olisi riittänytkään) katsotaan vääntääkö kippuraan pesussa...

Mutta ainakin nyt olen todella tyytyväinen lopputulokseen! Pakkohan se oli tähänkin tähti lisätä, mihinkäs sitä seepra raidoistaan pääsee. :D Tällä kertaa sivusauman päälle, hienosti onnistui aplikointi sauman päältäkin vaikka ompelukoneeni on erittäin kranttu noiden paksujen kohtien kanssa ja jää vaan itsepäisesti tikkaamaan paikalleen. Kangas riitti niin nippa nappa että piti leikata aivan hulpion reunasta. Aplikointikuvaa silittäessä huomasin että pieni matka hulpiota on jäänyt näkyviin ja siinä olevat haaleat läiskät. Kamera tietty korosti noita läiskiä entisestään, käytössä ei mielestäni erotu kuitenkaan eikä paidassa ollut kaventamisen varaa joten kelvattava näin. ;)

Lopputulos tässä!(kaavana toimii sama vanha ja hyväksi todettu ruler)









No tähän ei kulunut paketin sisällöstä kun vain raitatrikoo, mitäpäs sitten...

Vetskaria näpertäessä sain vision hupparista. Aiemmin ompelemistani harmaista collegehousuista oli vielä pieni pala jäljellä harmaata collegea joka ei kuitenkaan riittänyt koko huppariin joten kaveriksi se sai toisen jämäpalan keltaisesta collegesta. Hupun vuoritin paketissa tuleella keltaisella trikoolla mikä oli kuin mitoitettu huppuun ja hihansuihin päätyi paketista keltaiset resorit. Kaava_pohjana_ toimi uusimman ottobren huntsman mutta aikalailla tuli säädettyä matkan varrella. Etukappaleet leikkasin loppujen lopuksi erilailla, helmaan lisäsin käänteiden sijaan kaitaleet collegesta ja hihansuut saivat resorit kaverikseen.

Koneeni on aivan onneton resorikanttauksessa joten niistä ei kovin siistit tulleet kun kaksoisneulaa ei pystynyt käyttämään. Mutta menettelee ja muuten olen tosi tykästynyt lopputulokseen, vetskari menee kiemuraan vahingon kautta tarkoituksella, sopi mielestäni hyvin hullunkuriseen teemaan. :)








Tähtitrikoosta sen sijaan tuli tuubihuivi nuoremmalle pojalle, nopea ja simppeli surautus ja aivan kuin pojan värikkääseen villervallan takkiin tehty. :)
















Vielä olisi jäljellä musta trikoopalanen sekä terenauhat. Keltaista resoriakin jäi vielä vähän... Mutta niistä kuullaan myöhemmin. Melko riittoisa kympin paketti sanoisin minä. :D Taitaa olla huono matikka tolla mun salaisella kaverilla. ;)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Girls rock!

Piiiiiiiiitkään päällä ollut koirakuume meni aivan sietämättömäksi kun lähistöllä toimiva "eläinten hoitokoti" laittoi kuvia whippet-italianvinttikoira mix nartusta joka etsi uutta kotia kun ei enää tullut toimeen perheen muiden koirien kanssa. Itselläni on aiemmin ollut italianvinttikoira ja greyhound (se pienin ja se isoin. :D) joten tämä neiti tuntui enemmän kuin luonnolliselta valinnalta koirahistorian jatkeeksi.

Ja niin siinä kävi että koirahan meille muutti.<3 Neiti on aivan ihana, kaunis, kiltti, tottelevainen - täydellinen! Ja ennenkaikkea TYTTÖ! Arvata saattaa mihin malliin alkoi tilaussormi napsumaan erilaisten nauhojen, kankaiden ja pantatarvikkeiden osalta. Nyt niitä sitten tipahtelee postiluukusta siihen malliin etttä alkaa jo itseäkin naurattaa. :D Kuinkakohan monta pantaa, hihnaa, vaatetta, koiranpetiä jne luulen yhden koiran tarvitsevan?:D

No tänään tulleista nauhoista sain jo yhden pannan aikaiseksi tästä on hyvä jatkaa!








torstai 3. lokakuuta 2013

Roosanauhahuutis- pala hyväntekeväisyyttä


Päätimpä minäkin kantaa korteni kekoon facebookin omepuryhmämme järjestämään hyväntekeväisyyskampanjaan jonka tuotto menee LYHENTÄMÄTTÖMÄNÄ roosanauha keräykseen.

Tämä ja edellinen viikko ollut superkiireinen joten piti osallistua vain tylsillä pipoilla, kovasti olisin halunnut kyllä jotakin hienompaa lahjoittaa mutta tällä erää ei antanut aika periksi. Onneksi kansio on aivan pullollaan toinen toistaan ihanempia muiden tekeleitä. :)

Huutikseen lähtee siis JNY:n bambitrikoosta (trikoovuori) sekä tähtivelourista (fleecevuori) 52/54cm:t pipot.
















Näitä ja PAAAAAAALJOOON muita (tällä hetkellä yli 200kpl ja vielä tulee lisää...) ihanuuksia siis kaikki huutelemaan huomenna klo 8-20. <3

Ja senhän voi tehdä täällä :) :

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.519378318139623.1073741829.120673634676762&type=1

lauantai 31. elokuuta 2013

Hamstraus kannattaa joskus. :P

Tässä siitä todiste! Aikoja sitten kangashamstereista hankittu taikametsä trikoo on vaan odottanut ja odottanut kaapissa sitä sopivaa hetkeä muuttua vaatteeksi. Ensinnäkin, kangasta oli niin pieni pala että se vaati kaverikseen jotakin kun halusin kummallekkin pojalle tästä jotakin tehdä. En oikeen keksinyt mihin yhdistää ennenkuin (nyt jo lopettaneelta) tiritomilta tuli tilattua tätä ihanaa siksak trikoota. Tämähän oli kuin tehty taikametsän kaveriksi. Innolla leikkelin kankaat mökkeilyn ohessa ottobren little lamb kaavalla kun muita ei sattunut olemaan mukana. Muuten kaava vaikuttaa hyvältä mutta hihoja kavensin reippaasti.

Kun sain silputtua kankaat hoksasin että en millään saa kummastakaan enää etukappaletta isompaan paitaan. sitten nämä jäi taas odottamaan ompelupöydälle... Onneksi satuin hamsteresita löytämään vielä pienen palan taikametsää lisää ja leikkelin siitä takakappaleen. Ommellessa sitten huomasin että niin hupsista etukappalehan se tästä puuttuikin eikä takakappale. :D Ja sitten siitä tuli vähän tällainen hölmö. Helpostihan tuon saisi korjattua purkamalla pääntien ja leikkaamalla kaulaaukkoa isommaksi, hihat sitten oliskin jo vähän työläämpi homma. Mutta en jaksa, menee tämä nyt näinkin vaikka vähän hölmöltä sitten näyttääkin...


Ihan tavallisella suoralla ompeleella lisäsin yhden puun piristämään "etukappaletta". :)





 Toinen hamstrausta tukenut juttu löytyy vanhemman pojan uudesta piposta; tupsu nimittäin! Kuinkahan monta vuotta tuo vaaleankeltainen lanka on mun lankakorin pohjalla kierinyt enkä ole siitä koskaan tehnyt yhtään mitään. :D Nyt sitten se oli just eikä melkein samaa sävyä kun aplikoimani pipon tähti(ja vuori) ja pipo puolestaan tehtiin silmällä pitäen "back to eskari" savaway setin värejä. 

Piposta tuli kyllä tosi hauska, näitä tarvii tehtailla lisää! Josko sitten ompelemalla sain lankakoriakin tyhjättyä pikku hiljaa turhista langoista.... ;)







keskiviikko 28. elokuuta 2013

Shoppailua yli rajojen

... (ja vähän rajojen sisälläkin...)

Voi mitkä onnenpäivät täällä onkaan!

Eilen saapui Saksan lieblingstueckelta tehty kimppatilaus, tänään Amerikan spoonflowerin tilaus sekä käpysen (Suomi. :D) tilaus.

Nyt riittää taas herkkuja ommeltavaksi muutama tovi. ;) Eli eikun kuvien myötä alottelemaan....







<3

maanantai 19. elokuuta 2013

Minttu+lila = rocks!

Myöhään illalla iski niin hyvä visio mintunvihreiden housujen kaveriksi että pakko oli pikaseen surauttaa vielä tämäkin!

Kankaita.comista (saksalainen verkkokauppa) tilasin tätä ihanaa trikoota jo muutama kuukausi sitten mutta painijalan alle ei ole aiemmin ehtinyt. Tässä oli sopivasti valkoisella pohjalla minttua ja lilaa joten ihan ehdottomasti piti saada eilisten housujen kaveriksi paita vielä tästäkin.

Ja kiva tuli tästäkin. :) Niin suuria converse faneja kun me ollaankin niin aamukiireessä kuvattuun kuvaan jäi tennarit laittamatta jalkaan. Josko tämänkin vahingon korjais sitten kun saa pikkuveljellekkin ommeltua tästä samasta trikoosta jotakin. :)




  


 


sunnuntai 18. elokuuta 2013

SavaWay by Paapii



Facebookin yhdessä ompeluryhmässä on viikottain vaihteleva ompeluhaaste joka tunnetaan nimellä savaway. Tällä viikolla sen aiheena oli yllärikangas paapiilta. Olen niin nirso kuosien suhteen etten ole aiemmin uskaltanut näihin yllärikankaisiin osallistua ettei mene rahat haaskuun ja joudu ompelemaan sellaisista kankaista mistä ei itse välitä.



Nyt kuitenkin päätin uskaltaa osallistua ihka ensimmäiseen ylläripussiin kun paapii designin kuosit ovat niin ihania. Ainut kangas mistä en saisi yhtään mitään mieluista tehtyä olisi sininen aita koska sininen ei vaan missään muussa muodossa kuin turkoosina itselleni upppoa. Ei edes pienenä yksityiskohtana vaatteessa. Ja arvatkaapas nyt sitten mitä sieltä kuoresta paljastui kun perjantai aamuuna avasin...IIK! Juurikin sitä sinistä aitaa! Eli tätä:


Hetkellisesti meni kyllä aivan täysin sormi suuhun mutta sitten keksin kloriten. Jos sillä saisi vaikka turkoosiksi tai no ihan sama mikä muu kuin se sininen! Ja herran jestas, siitähän tuli aivan mielettömän kauniin sävyinen liila! Pikkasen yllätyin kun menin ämpäriin kurkkimaan valkaisun tuloksia. Enää haasteena ei ollut epämieluisa väri vaan nyt haasteena oli saada ninkin hempeä väri toimimaan poikalapsen vaatteessa, omaan vaatetukseen kun tuo pieni pala ei olisi riittänyt ilman yhdistelemistä muihin kankaisiin. Enkä oikeen keksinyt tällä mitään kaveria.

Visio vaihtui ehkä noin 100 kertaa päivän aikana mutta päädyin sitten lisäämään kankaaseen lilan eri sävyjen lisäksi pienenä tehosteena mintunvihreeä. Ja mielestäni nää värit pelas yhteen todella hyvin! Paidan ompelin siis perjantaina välillä klo 21-23:00 mikä on tuo viralinen ompeluaika savawaylle. 3 minuuttia meni yli annetun ajan ja olin niin ylpee et kerrankin ehdin ajoissa vaikka oli vielä aplikaatiokin viemässä aikaa. :)



Tänään (sunnuntaina) kangaskaappia siivotesssani vastaan tuli kauan sitten jostain ostettu mintunvvihreä velour ja siitähän oli sitten pakko heti kikkailla housut tälle kaveriksi. Käytin samaa kaavaa kuin viime viikkoisten (kelta-harmaa)housujen kanssa mutta tällä kertaa jätin saumavarat leikkaamatta koska tykkäsin et saisivat olla hieman kaposemmat vaikka eivät viimeksikään mitkään liian isotkaan olleet. Ja näistäkin tuli kyllä hyvät. :) Raitaresorit ovat pehemiältä tilataut ja väriltään liila-valkoiset, kuvissa näyttävät lähes mustilta...




Ompelukonekkin suostui tekemääm koristeompleet vailla yhden ainutta hyppytikkiä. Jee!:)

















Ihan kiva setti tästä tuli kaiken kaikkiaan. Ja mistä kaikki saikaan alkuunsa? Kankaasta joka oli mielestäni aivan hirveä ja mitä en olisi koskaan tullut tilanneeksi ilman savawayta. :) Eli kannatti osallistua, tämän jälkeen uskallan osallistua varmaan toistekkin!



tiistai 13. elokuuta 2013

Kelta-harmaa buumi!

Jo viime syksynä minulle iski joku keltainen kausi. Pakko oli saada mahdollisimman paljon kaikkea joko aavistuksen oranssiin vivahtavana keltaisena tai sitten kunnolla oranssin keltaisena. Nyt on alkanut houkuttamaan enemmän vaaleamman keltaiset sävyt, varsinkin yhdistettynä harmaaseen. Valmiita kuoseja ei juuri ole ollut omaan makuun tuolla värityksellä joten kikkailua kehiin. :)

Eskarin aloittavalle vanhemmalle hurmurille halusin keksiä jotakin uutta ja kivaa ekaan eskaripäivään. Täällä eskarit alkoi jo torstaina 8.8 joten hieman myöhästyin ajoitukseni kanssa mutta menköön... Tulipahan valmista sitten edes ekaan alkavaan eskari_viikkoon_. ;)

Paidan ompelin facebookin saumanvara ryhmän viikottaisen savawayn tuotoksena jossa oli sopivasti teemana tällä kertaa back to school/daycare/work etc. Yksivärisen trikoon alkuperää en muista sen paremmin kuin tuon harmaan resorinkaan mutta ruudullinen trikoo on ostettu ilofantin verkkokaupasta, samaa myy myös ainakin hannan kangas.




















Housut puolestaan kyhäsin kiireessä Sunnuntai aamuna kun poika halusi saada valmiin setin päällensä hevisaurus konserttiin joka alkoi kolmelta. Nämä muodostui käpysen saharaita tilkuista ja kestovaippakaupan collegesta. Punteissa valkaistut majapuun/pehemiän raitaresorit ja vyötärön resori onkin sitten taas muistialueen ulkopuolella...




Lopputulos oli pojalle oikeen mieluinen. Autossa (matkalla saurustelemaan) sanoi mulel että "äiti, oot sä kyllä semmonen ompelija. Sun pitäs kyllä alkaa ompeleen kaikille kaupoillekki näitä"Minä kysyin että miksi niin vastaus oli että "no sit kaikki muutki vois ostaa näitä vaatteita. Ne on paljon hienompii ku kaupan". Mahtaakohan poika olla muutaman vuoden päästä samaa mieltä?:D Tarviipa muistaa tämä sitten...








































Kyllä ne saurukset vaan on ROCK! Tätä lastenlaulurallatusta äitikin jaksaa kuunnella. Vaikka sen 100 kertaa samaa levyä päivässä. ;)


perjantai 2. elokuuta 2013

Kantapään kautta parhaiten oppii!

Ja nyt vuorossa se väliin jäänyt päivitys. ;D Leikitään että nää olis toisin päin edellisen kans. Palataan aikaan jolloin eräs nimeltä mainitsematon bloggaaja on facebookin saumanvara ryhmässä bongannut linkin ottobren uusimpaan lehteen. Ja tietysti selannut lehden läpi innolla ja löytänyt sieltä monta hyvää kaavaa jota haluaisi kokeilla. Myös se raglanhihainen jota ei aiemmin ole itsellä ja jota niin kovasti on odottanut useampi visio mielessään. Tästä vähän eteenpäin ajassa kertoilee kestotilaajat (siellä samaisessa ryhmässä) että nyt on alkanut kolahtelemaan postilaatikkoon uudet lehdet. Tämä saa aikaan jokapäiväisen citymarket → S-market –> töihin → citymarket → S-market kierteen. Ja ei. Se lehti ei tuntunut ilmestyvän koskaan kauppojen hyllylle mutta kun viimein sain sen käsiini niin piirtelin heti rascal ja ruler paitojen kaavat. Isommasta muokkasin tyttömäiset ”vyötärökavennukset” suoraksi.

Samaan saumaan osui mökkirauha itselle kun vanhempani veivät pojat jonnekkin moottoritapahtumaan. Tottahan toki sitten leikkelin viiteen paitaan kankaat kun kerrankin oli aikaa. Noh, empäs hoksannut että tässä raglan-mallisessa kuuluu lisätä saumanvarat myös pääntielle....

Ihan kiva kun on monta paitaa leikeltynä. :D No onneksi nuo 2 viimeisintä sisälsivät leikeltynä vaan etukappaleen (aiemmin postatut kiukkupyllyt) kun muut kankaat olivat vielä niihin tilaamatta. Niistä tuli hyvät ilman mitään sen suurempia kikkailua kun hihoissa ja takakappaleessa oli pääntielle lisättynä saumanvarat.
Ne muut sitten....


Korjauskokeilu nro 1:

Laitetaan resorikanttauksen sijaan saumuroitu resori ja huolitellaan reuna kaksoisneulalla. Juu-u. Rakkahin singerini oli kaksoisneulan käytöstä eri mieltä. Katkoi kaksoisneulan kahteen kertaan joten päädyin ompelemaan jo tehdyn tikin tavallisella neulalla loppuun. Ärsyttävää säätöä ja purkamista vaati ja lopputuloskin vähän sökö, pääntie oli edelleen liian iso. Mut kyllä tätä nyt käyttämään pystyy ettei ihan hukkaan mennyt. Purkamaan en ala enää yhtään, onhan tässä vielä monta paitaa edessä joiden kanssa saa tapella samaisen pääntie ongelman kanssa. ;)


Korjauskokeilu nro 2:


Meidän jossakin henkka maukka paidassa törmäsin pääntiehen jossa oli 2 resoria päällekkäin, allaoleva korkeampi kuin päälimmäinen. Päätin sitten tätä tekniikkaa kokeilla seuraavaksi kun ei tuota yhtä resoria oikeen enää viitsinyt korkeammaksi muuttaa, ei olisi enää ollut nätti. Ja tästä tuli tosi hyvä! Tykkään että sopii hyvin tämä kaksivärinen resori pääntie noiden raidallisten hihojen kaveriksi ja toimii kivana mausteena peruspertsaisuuden poistamiseksi. Problem solved. :) Ainoana miinuksena oli hieman hankalampi saumurointi kun päällekkäin tuli kerralla trikoon lisäksi nelinkertainen resori. Vähän vaikea oli saada kaikki reunat pysymään tasassa , vähän jostain kohtaa on tuo vihreä resori matalampi mutta ei niin paljoa että käytössä huomaisi ja pääasia ettei mikään reuna päässyt karkaamaan painijalan alta. Tästä tuli kiva!


Korjauskokeilu nro 3:



Pitkän odotuksen jälkeen saapui lehden kanssa samoihin aikoihin myös tämä ennakkotilaamani rokkitähti trikoo. Aivan ihanaa! Mietin että kuvio saattaa alkaa vilisemään silmissä jos ompelee vaan pelkästä rokkitähtikuosista joten yhdistin tähän mustaa yksiväristä kaveriksi. 
Tähän päädyin leikkaamaan hihat ja takakappaleen uusiksi kun tuota mustaa trikoota mulla on reippaasti (+ että se on edullisempaa kuin kuositrikoot) ja väärin leikatut saan helposti hyödynnettyä pikkuveljen paidoissa. Tästä syystä laitoin paitaan vaan yhden resorin, joskin tähänkään ei sitä kanttausta tullut kun kaksoisneulat onnistuin katkomaan ekan paidan kanssa. :P Kyynärpäät aplikoin rokkitähden jämistä, jälleen pientä kikkailua peruspertsamaisuuden lieventämiseen. ;)


After all: 3 käyttökelpoista paitaa = happy ending!



Samalla sain testailla uusien ompelumerkkien (facebookin kangashamsereista ostin paketin erilaisia) ja uuden ompelukoneen laajaa koristeommel valikoimaa. Nauhajemmasta tyhjeni kasa tähti ja pääkallonauhaa. ;)